Mestariopiskelija

OLETKO KOSKAAN POHTINUT MILLAINEN OPISKELU ON TEHOKKAINTA?

Minä olen. Olen myös pohtinut miksei kukaan sano mitään vaikka päästäni valuu päivänselvästi pois valtaisat määrät sitä oppia, jota olen käynyt opinnoissani suurella vaivalla hakemassa. Olen pohtinut miksei minulle ole annettu selkeitä ja tehokkaita vaihtoehtoja opetus- ja opiskelumetodeille, jotka sulattavat naamani tylsyydellään. Tai miksi en ole kuunnellut silloin kun niitä jaettiin. Olen pohtinut miksi jotkut näyttävät nauttivan mistä tahansa opiskelusta, ja miksi jotkut eivät voi sietää sitä lainkaan. Olen pohtinut kaikenlaista, kovasti.

Sitten eräänä aurinkoisena päivänä viime syksynä sain hauskan idean: kirjoitan aiheesta kirjan. Puoli vuotta siihen meni - paljon hauskempi ja mielekkäämpi puoli vuotta kuin intuitiivisesti nyt luulet. Kadutti tasan kaksi kertaa, muutoin voin suositella muillekin lämpimästi. Kirja nököttää tuossa alempana latauspainikkeen alla, sinua varten.

Ennen kuin lataat, kelaa: vaikka kirjalla itsellään on selkeä sivistyksellinen tarkoitus, myös kirjan kirjoittamisprosessilla on sellainen huikea metamerkitys. Minä en nimittäin opiskele kirjallisuutta, en psykologiaa, en kasvatustieteitä. Minä olen teekkari. Ei kai teekkarien pitäisi psykologiasta kirjoja kirjoitella? Niinpä! Se, että opiskelun ohella minä ja minua avuliaasti auttaneet tahot saivat kasaan tällaisen teoksen on manifesti maailman suurimmalle kliseelle: "kaikki on mahdollista". Päätät vaan ja teet. Teet korjausliikkeitä sitten kun niitä tarvitsee tehdä, mutta ensin pitää aloittaa. Siitä syntyy siistejä juttuja.

Ota ja nauti.

- Tommi

Lataa kirja ilmaiseksi!

Kirjan idea on olla yleishyödyllinen ja avoin opus kaikille. Se on lyhyt ja viihdyttävä, jotta sen jaksaa lukea kertaistumalla, ja kokonaan empiirisen tutkimuksen tukema, jotta opiskeluvinkeistä on varmasti mahdollisimman paljon hyötyä. Lataa oma, uunituore ja kristallintarkka PDF-painoksesi tästä!
 

Kuka

cropped-IMG_5092_2048.jpgTuotantotalouden DI. Liikkeenjohdon konsultti. Tietokirjailija.

Kiinnostunut ihmisen käyttäytymisestä, oppimisesta, johtamisesta, itsekehityksestä. Ja suurten tavoitteiden saavuttamisesta nyt, ei vasta eläkkeellä.